Puoli riksiä kirjoittamisesta, herrojen kirjaimet eivät sisälly hintaan

”Kun opetat sen meidän pojan kirjoittamaan, Junnu, niin maksan sinulle puoli riksiä.”

Näin sanoo isä Pietari Päivärinnan omaelämäkerrallisessa kertomuksessa Elämäni vuodelta 1877. Poika, kirjassa Pekka, on talon loisten lapsi, ja puoli riksiä on oikeaa rahaa. Junnu on samassa talossa asuva poika ja papin koulun parhaita oppilaita. Hän kysyy aivan aiheesta, meinaako isä tosiaan maksaa. Kyllä, sanoo isä: heti kun poika kirjoittaa jotain luettavaa.

Se on sopimus, jossa on hyväksymisraja. Olen tarjonnut omille lapsilleni sen muunnelmia vuosikaudet, paljon huonommalla vaihtokurssilla, eikä kukaan ole kertaakaan pyytänyt minua kirjoittamaan sitä paperille, mikä jälkikäteen oli juuri se ansa.

Pekka on haltioissaan. Kirjoittaminen näyttää helpolta: kynä, paperia ja jonkin verran koukeroita. Koukeroiden tarvitsee vain olla sellaisia, että muutkin osaavat ne lukea.

Hän harjoittelee aakkosia ja numeroita koko päivän ja vie ne illalla Junnulle. Junnu ei ole vaikuttunut. Iso K ja R ovat väärinpäin. Kakkonen on ylösalaisin. Viitonen ja seiska ovat nurinpäin.

Pekka oli yrittänyt niin hyvin kuin osasi. Hän oli ollut huolellinen ja väärinpäin samaan aikaan, ja sen yhdistelmän tunnen hyvin keittiön pöydän ääreltä.

Seuraavana iltana kaikki on oikeinpäin, ja hehkuvana Pekka esittää kuukauden kysymyksen. Miksi on kaksi peetä, kaksi teetä ja kaksi koota? Joitakin kirjaimia on kaksin kappalein.

”Siksi että herroilla on omat kirjaimensa ja talonpojilla omansa”, sanoo Junnu.

Päivärinta arveli jälkeenpäin, että Junnu sanoi niin, koska ei itsekään tiennyt vastausta. Tunnistan tempun. Kun nuorimmaiseni kysyi, miksi englannin sanassa ”Wednesday” on d, kerroin sen olevan belgialainen.

Pekka jatkaa: miksi herroilla pitäisi olla eri kirjaimet? Junnu selittää, että herrat ovat muutenkin erilaisia: helpommat päivät, parempi ruoka, paremmat vaatteet, ja kaiken päälle ne ovat oppineita. Pekka on nähnyt omin silmin kuilun perheensä ja herrasväen välillä, ja sitä vasten erilliset kirjaimet eivät tunnu siltä oudolta osalta. Häntä vähän hävettää, että kysyi.

Kuukautta myöhemmin hän kirjoittaa nimensä omalla kädellään. Vanhemmat ilahtuvat. Junnu saa puoli riksiään, summan, joka perheeltä tuskin liikenee.

Ja sitten vasta kirjoitustaidon saanut poika kirjoittaa hankiin ja kirjojen kansiin, ja vanhemmat ovat niin ylpeitä kirjoittamaan oppineesta pojasta, etteivät kiellä. Koukerot ovat yhä tallella, aikuinen kirjailija kertoo, eivätkä ne tee tekijälleen lainkaan kunniaa.

Nuorimmaiseni on kirjoittanut nimensä passini sisäsivulle. Kysyin miksi. Hän sanoi, että se on herroja varten.